sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kahdeskymmeneskolmas: Milloin viimeksi palautit pulloja?


pullonpalautuskuitti jääkaapin ovessa
Pullonpalautuskuitti Eevan jääkaapin ovessa odottaa oikeaa hetkeä. Odottanut jo tammikuusta lähtien.

Ulla on parisuhteesaan pullonpalautusvastaava. Ullan mukaan palauttaminen on siedettävää, kun pullot ja tölkit muistaa huuuhdella.

Suomen Palautuspakkaus Oy (Palpa) kertoo, että yhdeksän kymmenestä kierrättää kaikki pantilliset juomapakkaukset. Vuonna 2015 palautettiin 1,7 miljardia pulloa tai tölkkiä.

Podcastissa Eeva ja Ulla kertovat painajaismaisista pullonpalautusreissuistaan. Eeva on palauttanut vuoden pullot kerralla. Ulla taas päätti olla lunastamatta pullonpalautusrahojaan kaupasta, kun unohti ensin ja matkaa kyseiseen kauppaan olisi ollut noin sata kilometriä.

Puhetta riittää myös säästämisestä pullorahojen avulla,  automaatin hylkäämistä pulloista ja no, kuuntele tästä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti